Classic Motorshow 30.4.–1.5.2022
Classic Motorshowssa runsas kirjo myös kaksipyöräisiä
Vappuviikonloppuna Classic Motorshowssa on paljon nähtävää myös kaksipyöräisten harrastajille. Näyttelyn aina monipuolinen kattaus pitää tänäkin vuonna sisällään runsaasti myös kaksipyöräistä kalustoa, niin teemahallissa kuin kerho-osastoillakin.
Näyttelyn teemaan ’Työn sankarit – ajoneuvot töissä’ kaksipyöräiset kuuluvat itseoikeutetusti. Kun autokanta oli vielä olematon, päästiin moottorivoimalla liikkumisen makuun moottoripyörällä varsin erilaissa työtehtävissä posteljoonista metsuriksi saakka. Taajamien jakelutehtävissä pärjättiin hienosti mopedein ja myös ’sinivuokot’ olivat ketterästi siellä missä tapahtuu kaksipyöräisen selässä. Mopojen ja moottoripyörien merkitystä suomalaisille esitellään teemahallissa laajalti ja esillä on useampiakin yksilöitä, mainittakoon tässä vaikkapa metsurin ympärivuotisessa käytössä ollut Jawa 175.
Moottoripyöräkerhoja näyttelyssä on lukuisia. Veteraanimoottoripyöräklubi VMPK, on Suomen suurin vanhoihin moottoripyöriin keskittynyt yhdistys ja heidän osastollaan on näytteillä todellisia museohelmiä, kuten 1914 vuodelta oleva Douglas 2 2/4 sekä vieläkin varttuneempi, vuosimallin 1910 Indian 2 2/3.
Merkkikerhoista mukana ovat Ariel-kerho ja BMW Moottoripyöräkerho. Lisäksi mukana on aina aktiivinen japanilaisiin moottoripyöriin keskittyvä Japsistarat, jotka juhlistavatkin näyttelyssä peräti kahta merkkipaalua: kerho täyttää 30 vuotta ja japsipyöriä on Suomessa myyty nyt rapiat 60-vuotta.
Japanilaisten moottoripyörien maihinnousu Suomeen käynnistyi 60-luvulla, ensimmäisenä maahantuotiin Hondaa. Samoihin aikoihin hiljalleen elintason parantumisen myötä, autokannan kasvaessa ja vapaa-ajan lisääntyessä muuttui koko moottoripyöräily hyötyajosta harrasteeksi. Japanilaiset valmistajat, kuten Suzuki ja Kawasaki Hondan lisäksi vastasivat muuttuneisiin markkinoihin hyvin ja eurooppalaiset merkit alkoivat jäädä japanilaisten jalkoihin. Japsistarojen osastolla tullaan näkemään japanilaisvalmistajien tuotantoa 60-luvulta 90-luvun puoliväliin saakka.
Itäpyöriin erikoistunut ’Ruostetta rajan takaa’ -kerho pitää yllä neuvostoaikaisten moottoripyörien harrastusta. Merkkivalikoimaan kuuluvat kaikki Varsovan liiton alueella valmistetut moottoripyörät. Alkuperäisten pyörien ylläpito, rakentelu, modernisointi ja kunnossapito jokapäiväisinä ajoneuvoina on kerhon tarkoitus ja päämäärä.
Moottoripyöristä – juurikin kilpapyöristä – mukana on vielä Classic Enduro. Yhdistys, jonka puitteissa klassikko-’enskat’ jatkavat elämäänsä juuri siellä mihin ne kuuluvat, enduroreiteillä.
|