Classic Motorshow 6.–7.5.2023

Omistajien helmet -finalistit: Onko pinkki uusi keltainen? 

Yleisöäänestys on päättynyt ja kymmenen eniten ääniä saanutta ajoneuvoa on valittu yli 70 kandidaatin joukosta kevään Classic Motorshown Omistajien helmet -osastolle. Yhteensä verkossa suosikkiaan äänesti yli 4 200 ihmistä, mikä on jälleen uusi ennätys.

Aikakone-yhtye lauloi supersuositussa hitissään 90-luvulla keltaisesta toukokuusta – kysykää äidiltä, jos ette muista. Kevään 2023 toukokuu näyttäisi kuitenkin olevan vaaleanpunainen, sillä peräti kolmessa finalistissa pinkki on joko pääväri tai värityksen olennainen osa. Trendi ei selvästi koske mitään tiettyä ajoneuvoluokkaa, sillä pinkkiä tunnustavat niin 1955-mallinen Valmet-traktori, -56 Cadillac Coupe de Ville kuin vuoden 1992 satapiikki-Suzukikin.

Kaikki vaaleanpunaiset kulkuneuvot eivät sentään päässeet kymmenen kärkeen, mutta värilläkin on selvästi väliä. Muista kevään muodeista on vaikea sanoa varmasti muuta kuin se, että rakenneltujen ajoneuvojen osuus finalisteista on suuri: tähän ryhmään kuuluvat jo edellä mainitun Valmetin ohella radikaali VW Transporter T1 ja perinteisempään tyyliin muutellut Opel Ascona B ja Toyota Corolla GT. Vieläkin perinteisempi on 80-luvun taitteen katuautokuosia mukaileva Dodge Dart GT kylkiputkineen ja ”mag slot” -vanteineen. 

Finalistit on koottu Classic Motorshowssa Omistajien helmet -osastolle, jonka tarjonnasta näyttelyvieraat pääsevät valitsemaan vuoden 2023 voittajan. Loppuvaiheessa nettiäänet eivät enää paina, joten suosikkiaan on äänestettävä paikan päällä Lahdessa 6.-7. toukokuuta.

Alla on listattuna tämän vuoden Omistajien helmet -finalistit. Ajoneuvojen kuvat ja tarinat ovat helmien omistajien itse meille lähettämät.

Cadillac Coupe de Ville, 1956 – Siiri Kliss, Tallinn

1950-luku on ollut valoisa aikakausi USA:n historiassa, olen aina tykännyt siitä ja se on tehnyt minuun vaikutuksen - samoin kuin tuon ajan isot ja erittäin näyttävät autot. Tietysti halusin sellaisen itsellenikin, vuoden 1957 Volgani viereen, mutta en haaveillut mistä tahansa vanhasta amerikanraudasta, vaan Cadillacista – aikakautensa kaikkien ylellisyyksien äidistä ja amerikkalaisten autojen lippulaivasta. 

Muuan virolainen runoilija on sanonut: "Kaikki haluamasi tulee luoksesi, tunnistaa sinut ja tulee osaksi sinua." Näin tapahtuu. Tämä tapahtui myös minulle ja tälle autolle.

Olin siis tuskin päästänyt toiveeni Cadillacista ilmaan, kun jonkin ajan kuluttua erään amerikkalaisen autotallin nurkista Pohjois-Carolinasta löytyi sattuman kaupalla juuri minulle sopiva auto, bonuksena kaksiovinen korityyppi ja värisävynä ”Elvis pink”. 

Cadillacin pyörät koskettivat Viron maaperää 7. heinäkuuta 2022. Se oli saapunut. Tervetuloa! Tästä alkoi sen uusi tarinansa. 

Auto piti tietysti laittaa teknisesti ajokuntoon. Lisäksi maalipinnoite päällystettiin keraamisella vahalla ja auto puhdistettiin sisältä. Hieman väsyneestä, mutta hyvin säilyneestä vanhasta ukosta saatiin kiiltävä ja valloittava prinssi. Ja keväällä 2023 hurmaaja aloittaa maanteiden valloitukset täälläpäin.

Dodge Dart GT, 1965 – Thony Nyman, Kerava

Rakkaudesta lajiin!
Tuo otsikon lause on tietyllä tapaa jo klisee myös näissä harrasteautopiireissä mutta silti niin totta kuin olla vaan voi. Omalta osaltani viehtymys autoihin on alkanut ihan taaperoikäisenä niin kuin niin kovin monella muullakin autoharrastajalla. Innostus amerikkalaisiin autoihin alkoi sekin myös hyvin varhaisessa vaiheessa. Sukulais- ja tuttavapiireissä oli tuolloin muutamia jenkkiautoja. En osaa tarkkaan sanoa enkä tietysti muista, mikä sai tuolloin alle 10-vuotiaan pojankoltiasen haltioitumaan niin voimakkaasti näistä Amerikan "ihmeistä". Muistan kun kesälomamatkoilla perheen kanssa koto-Suomessa automme takapenkillä pidin kirjaa kaikista bongaamistani jenkkiautoista. Silloisen kotini lähellä asui eräs kuorma-autoilija, jolla oli ihan käyttöautona Dodge Dart 1962, sen näkeminen oli varmaan se viimeinen potku sellaiselle tielle, jolta ei enää ollut paluuta. Tuo Dodge oli kuin avaruusalus alle kymmenvuotiaan pojan silmissä.

Teini-ikään siirryttäessä innostus kasvoi kasvamistaan ja sitten kauppojen ja kioskien lehtihyllyihin ja telineisiin ilmestyi V8 Magazine -lehti, se oli erittäin kova potku taas eteenpäin tässä Amerikan autojen ihannoinnissa. Hieman myöhemmin elettiinkin jo sitä aikaa, että muutaman frendini isoveljillä oli jenkkiautoja. Tuolloin elettiin 80-luvun alkupuolta ja silloin oli näiden jenkkiautojen rakentelutyylinä vahvasti niin sanottu "Hottentotti"-tyyli. Autoissa oli usein erikoisvanteet leveine renkaineen, perää oli nostettu ylös, erikoismaalauksia, auton alusta oli myös maalattu, sisustassa oli pitkää koristekarvaa ja lukemattomia muista isompia ja pienempiä yksityiskohtia myös konehuoneen puolella. Pari tällaista frendien isoveljien omistamaa "Hottentotti"-autoa (Dodge Dart -66 ja Plymouth Duster) tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että päätin tuolloin että jonain päivänä minullakin on sellainen. No elämässähän tapahtuu aina paljon kaikenlaista ja myöskin ennalta suunnittelematonta, näin kävi itselläkin ja Amerikan auto innostus jäi jossain vaiheessa hieman sivuun mutta ei se missään tapauksessa eikä missään vaiheessa täysin hiipunut. Kävin jonkin verran alan tapahtumissa ja luin alan lehtiä. 

Jossain vaiheessa innostuin jossain määrin myös tuning-ilmiöstä ja rakentelinpa myös yhtä omaa ns. käyttöautoa tuning-tyyliin ja siitä tehtiin jopa usean sivun juttu erääseen sen aikaiseen harrasteajoneuvolehteen. Junnuna piti tietysti olla mopo ja Raisulla ajeltiinkin muutama vuosi, tuolloin ei ne isommat 2-pyöräiset kiinnostaneet vaan odoteltiin sitä ajokortin saamista ja omaa autoa. Moottoripyörä kuume iski vasta sitten paljon myöhemmin ja ehti siinä muutama pyörä ajossa ollakin kunnes tuli tunne että se tie on nyt käyty tai ajettu loppuun. Elettiin loppukesää 2013 ja olin Stadin Cruisingissa Kauppatorilla ihailemassa upeita Jenkkiautoja ja tapaamassa tuttuja, tuolta tapahtumasta kotiin ajaessani päätin, että ensi kesänä menen näihin cruising-tapahtumiin omalla jenkillä. Syksy ja talvi sitten menikin sopivaa harrasteautoa etsiessäni ja kevättalvella iski jo pienoinen paniikki, kun kevät ja kesä lähestyi mutta Jenkkiautoa ei vielä kotitalliini ollut ilmestynyt. No sitten toukokuun alussa se päivä vihdoin koitti: kotipihassani oli erittäin upea Hottentotti-tyyliin rakennettu Plymouth Duster -73. Autossa oli hyvin huomiota herättävä maalaus ja ulkoasu muutenkin myös auton tekniikka oli saanut kokea suuria muutoksia alkuperäiseen verrattuna. Duster on vaihtanut omistajaa kuten tuossa välissä myös omistuksessani olleet Plymouth Valiant 1965 ja Dodge Dart 1962.

Tämä nykyinen harrasteautoni eli Dodge dart GT 1965 on kaikilta osin täydellinen unelmieni täyttymys. Juuri tämä Hottentotti-tyyli on se, joka iski kuin ratakisko takaraivoon silloin teini-ikäisenä ja nuorena miehenä. Olin etsinyt tämän tyyppistä autoa jo usean vuoden ajan mutta kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet aiemmin. Elettiin kevättä 2021 kun sain eräältä harrastajakaveriltani vinkin, että Haminassa voisi olla myynnissä Dodge Dart GT-65, auto ei siis missään vaiheessa ollut julkisessa myynnissä. No viipymättä yhteys auton omistajaan ja pyytämään kuvia ja muista tarkempia tietoja autosta. Heti ensimmäisen kuvan nähtyäni olin välittömästi myyty! Tiesin heti, että tämä on minun auto. Eikä siinä sitten pitkään mennyt, kun kaupat tehtiin. Auto on niin upea, että se noteerattiin heti laajalti näissä jenkkiauto-piireissä. Heti ensimmäisenä kesänä Dodge pyydettiin neljään eri näyttelyyn. Myös V8- Magazine -lehti ja Wheels.fi-nettijulkaisu kiinnostuivat autosta ja tekivät Dodgesta laajat esittelyt. Viime keväänäkin Dodge kutsuttiin kahteen eri näyttelyyn. Autohan oli täysin valmis ja näyttelykuntoinen minulle tullessaan mutta olen tehnyt siihen jonkin verran lisäyksiä ja pieniä muutoksia, jotta tuo ihannoimani Hottentotti-look olisi omasta mielestäni täydellinen. Kuten aiemmin mainitsin, olen omistanut näitä Amerikan autoja aiemmin muutaman ja ne ovat siirtyneet uusille omistajille, tämän Dodgen kohdalla luulen että tässä on aivan kaikki kohdallaan,  tämä auto on täysosuma... tämä taitaa jäädä itselleni hyvin pitkäksi aikaa, sillä tämä on todellinen Helmi!

Opel Ascona B, 1976 – Matti Jaatinen, Karkkila

Opel Ascona B -76 400 hengessä rakennettu klassikko joka on omistajallaan ollut samassa kunnossa ja ulkoasussa nyt kohta 20 vuotta. Auto on Opelin 6cyl cih moottorilla ja Getrag vaihteistolla. Ascona on rakennettu harrasteautoksi, jolla voi ajella kadulla ja radalla ja soveltuu molempiin tarkoituksiin mainiosti. Autolla on Alastaron moottoriradalla käynyt kokeilemassa myös itse Marcus Grönholm ja antoi paljon kehua kulkineesta.

Pontiac Firebird, 1968 – Michael Åbonde, Jakobstad

Pontiac Firebird Convertible on aito 400-koneinen yksilö, joka oli Top of the line -68. Auto on myös vauraasti varusteltu, joten syystäkin voidaan sanoa sen olevan PonyCarin parhaasta päästä.

Suzuki RG 125F, 1992 – Antti Poutiainen, Renko

Liekö Suomen ainoa, alkuperäisenä  säilynyt Rg125F?

Toyota Corolla GT, 1985 – Pasi Nevalainen, Ylämylly

Nuoruusvuosien kulkupeli AE86, josta jäivät mieleen lähtemättömät muistot, toki hyvin kultaantuneena. Aikani muita laiteita roplattua tarttui lopulta matkaan tämä upea yksilö, uusia tuoreita muistoja luomaan… niin kupee on upee!

Valmet 20, tuunattu, 1955 – Anne Ronkainen, Heinola

Olipa kerran kaksi ruosteen nuolemaa Valmet 20:stä, jotka makoilivat kuusen alla vuosikausia, eikä kukaan niistä välittänyt. Ne päätyivät vuosien jälkeen Heinolaan, jossa Martti Ronkainen ja Jani Siltala alkoivat niistä ja monista muista keräilyosista kasata yhtä kokonaista traktoria. 

Jo heti alkuvaiheessa tuli selväksi, että projektista ei tule alkuperäistä, vaan pelastettua. Etuakselisto kääntyi Valmet MT:n tavoin toisinpäin, eli siitä oli tulossa matalampi. Sydämekseen projekti sai vanhan ja jo romutetun VW Polon 1.9 dieselmoottorin. Vähitellen traktoriprojekti sai Anne Ronkaisen rakennekynsiä mukaileman pinkin värin, sekä sydämiä etumaskiin, sivuille ja pakoputkeen. Vuonna 2019 rekisteriin päästyään vuosimallin 1955 pikku traktori sai nimekseen HubbaBubba.

Siitä päivästä lähtien HubbaBubba, ystävien kesken tunnetaan myös nimellä Hubbis, on kiertänyt eri perinne- ja traktoritapahtumissa ympäri Suomen. Välillä Hubbis on kuskannut suljetulla alueella yleisöä pienellä kärrillä, osallistunut hyväntekeväisyysajoihin ja sillä on ajeltu fiilistellen kauniissa kesämaisemissa. Talvisin HubbaBubba lepää suojassa lumelta ja kerää voimia tulevan kauden tapahtumia varten. 

Sen pituinen se.

Volkswagen Karmann Ghia, 1971 – Juha Rista, Espoo

Ihastuin jo opiskeluaikanani 2003 Volkswagen Karmann Ghiaan nähtyäni yhden parkkihallissa ohimennen, luullen sitä tosin Porscheksi ensi näkemältä, niin kaunis se oli. Kuusitoista vuotta etsittyäni löysin unelmieni auton Saksasta, juuri sellaisena kuin sen halusin, muutamaa pikku yksityiskohtia lukuun ottamatta. Auto on ollut viidellä omistajalla saksassa ennen minua ja kaikki dokumentit tästä museoautosta on yhä tallella. Latolöytönä auton on entisöinyt sen viimeisin saksalainen omistaja 2015 ja toin auton Suomeen 2019. Olemme "Daamin" kanssa kruisineet paljon kesäisin niin Suomessa kuin Saksassakin ja luotettavana ja hauskana ajoneuvona tämä vastaa kaikkia unelmiani harrasteautosta!

Volkswagen Kastenwagen t1, 1966 – Juha Kähkönen, Kokkola

Auto on rakennettu alle vuodessa, hitsaustöitä kertyi noin 300 tuntia. Autossa on tubatut pyöränkotelot ja rautajouset. Sandels on maalattu kylkiin kesällä 2020. Moottori on 2100cc. Auton sisusta on rakennettu retkeilykäyttöön sopivaksi.

Volvo LV132, 1941 – Yacht service imperial ltd, Munsala

Tämä kovia kokenut Volvo on tullut Suomen armeijalle keskelle kiivainta sota-aikaa. Sen ensimmäiset vuodet on kulunut palveltaessa isänmaata. Toinen elämä alkoi vuonna 1947 kun siitä rakennettiin kuvanmukainen seka-auto. Vuonna 1953 koria jatkettiin ja auto muuttui paloautoksi. Palvelusuran jälkeen auto maatui yli 30 vuotta. Auton kunnostuskin kesti yli 20 vuotta ja siinä on ollut mukana paljon eri alojen taitajia. Meille auto on tullut puolivalmiina raakileena vuonna 2021 ja valmistui kesällä 2022. Auto on sen historian tuntien meille hyvin tärkeä.

Paikka:
Lahden Urheilu- ja messukeskus
Salpausselänkatu 7
15110 Lahti

Aukioloajat:
Lauantai 30.4.2022 klo 9–17
Sunnuntai 1.5.2022 klo 10–17

Liput:
Päivälippu 25 €
Eläkeläiset 20 €
7–15-vuotiaat 10 €
Alle 7-vuotiaat veloituksetta maksavan aikuisen seurassa.

Ennakkoon:
Lippuja on saatavissa myös ennakkoon Tiketistä (www.tiketti.fi).

Järjestäjä:
RLO Events Oy

Tiedotus:
Johanna Jäminki
Puh. 050 300 5655
johanna.jaminki@rloevents.fi

Terhi Heloaho
Puh. 040 6822 662
terhi.heloaho@rloevents.fi

Mediapankki
Täältä löydät Classic Motorshown julkaisukelpoisia kuvia sekä julkaistut mediatiedotteet.