Copy
Logo

Tutustuminen metso-kohteeseen

Maanantaina 19.7. klo 10.30-12 tutustumme metsänomistaja Tomi Riihirannan Metso-kohteeseen Luopioisten Niemikunnassa. Kokoonnumme osoitteessa Riihirannantie 49. Asiantuntijoina ovat Tomi Riihiranta sekä metsän- ja luonnonhoidon asiakasneuvoja Päivi Tiiva Metsäkeskuksesta.

Ilmoittaudu mukaan osoitteessa aito.suvi@gmail.com

Sinilevä katosi ainakin toistaiseksi

Pälkäneen järviä kesäkuun helteillä täplittänyt sinilevä on poistunut ja ainakin toistaiseksi saamme nauttia kirkkaista järvistämme ilman pelkoa hermo- tai maksamyrkyistä.

Maan kasvukunto vaikuttaa myös vesistöihin

Heinäkuun toisena torstaina tutustuimme maan rakenteeseen ja maanparannusaineiden vaikutuksiin Niitty-Seppälän pelloilla sekä Humuspehtoorin Aukeasuon kentällä.

Maanparannusaineet kuohkeuttavat maaperää ja antavat mikrobeille hyvän kasvualustan. Ravinteet päätyvät tehokkaammin kasvien käyttöön ja pellon vesitalous paranee. Tämä on hyödyksi myös vesistöille.

Lue koko juttu kotisivuitamme

Kyselyyn on tullut jo 138 vastausta

Ranta-asukkaille ja vesistöjen käyttäjille suunnattu kyselymme on tuottanut jo hyvän määrän vastauksia eri puolilta Pälkänettä.

Vastaajista noin puolet on pitänyt kotirantansa tilaa vähintään hyvänä, noin puolet tyydyttävänä tai sitä huonompana.

Suunnilleen puolet vastaajista on tähän mennessä ollut kausiaukkaita, puolet kanta-asukkaita. Vastaajat toivovat muun muassa vesikasvillisuuden niittoa (21 vastausta), vedenkorkeuden vaihtelun tasaamista (19 vastausta) sekä vesistöön valuvien ravinteiden pidättämistä valuma-alueella (14 vastausta) laskuojien tai muiden kunnostustoimien kautta.

Vastauksia käytetään Pälkäneen alueellisen vesienhoitosuunnitelman laadinnassa. Suunnitelman on tarkoitus valmistua talvella 2022.

Kyselyyn voi edelleen vastata osoitteessa aitosuvi.fi/kysely

Nuorten virta -hankkeessa tapahtuu

Nuorten virta -hankkeessa on meneillään kolmas vesiensuojelulähettiläiden kolmen viikon työjakso. Nyt viestiä vievät Netta Lindholm, Pyry Parikka ja Veera Lohtander (kuvassa Veera ja Pyry).

Maanantaina työnsä aloittavat myös Sanni Husso, Venla Lassila ja Anni Kankkunen.

Nuoret vesiensuojelulähettiläät kiertävät pitämässä esittelypistettä Pälkäneen toreilla ja tapahtumissa sekä tekevät aiheesta päivityksiä Facebookiin, Instagramiin ja Tiktokiin. Lisää nuorten teksejä aitosuvi.fi -sivustolla.

Valokuvakilpailu käynnistyi

Suvi-hanke on nuorten avustuksella käynnistänyt valokuvakilpailun, jolla kerätään hyviä kuvia eri puolilta Pälkänettä. Kilpailussa on viisi sarjaa: iloiset kuvat, kauniit kuvat, vesistön hoidosta kertovat kuvat, vedenalaiset kuvat ja kalakuvat.

Kilpailuuun voi osallitsua lähettämällä kuvan osoitteeseen aito.suvi@gmail.com 9.8.2021 klo 23 mennessä.

SUVI-hankkeen taustatahot

Suvi-hankkeen vastuullinen toteuttajataho on Luopioisten Säästöpankkisäätiö.

Pääosa rahoituksesta tulee ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta.

Hankekumppaneina ovat KVVY ry ja Pälkäneen kunta.

Nuorten virta saa tukea Pirkan Helmeltä, Luopioisten Säästöpankkisää-tiöltä ja paikallisilta yrityksiltä

Pirkan Helmi ry on hankkeen päärahoittaja. Luopioisten Säästöpankkisäätiön ja paikallisten yritysten tuen turvin hanke pystyy tarjoamaan kesätyöjakson 18 nuorelle. Pääyhteistyökumppanimme ovat Aito Säästöpankki, Rakentajat Saarikko, K-Supermarket Pälkäne sekä K-Market Järvikansa. Lisäksi tukijoina on 10 muuta pälkäneläistä yritystä tai yhteisöä. Kiitos tuestanne!

Hanketta hallinnoi Luopioisten Yrittäjät ry. Pälkäneen Yrittäjät ry on mukana toteutuksessa.

Yhteystietomme

Hankevetäjä Marja-Liisa Suomalainen, gsm 040 578 0782, marja@sirium.fi.

Hankkeen sähköpostiosoite aito.suvi@gmail.com.

Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa. Linkit alla

Facebook iconInstagram iconWebsite iconEmail icon
Logo

Copyright (C) 2021 Aito Suvi. All rights reserved.


Our mailing address is:


Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe

Email Marketing Powered by Mailchimp