Copy
tiedote 10.12.2014
Suomen aforismiyhdistys
Jäsentiedote 6/2014
10.12.2014

 
Hyvät aforismin ystävät,
 
tässä jälleen tiedoksenne ajankohtaisia asioita aforistiikan alalta. Joukossa on tällä kertaa myös suru-uutinen, mutta kuten aforismikin kattaa koko elämän, niin myös suru nyt taipuu lämpimiksi muistoiksi elämänmyönteisyydestä.

 

Erkki Juhani Melartin in memoriam
(1934-2014)

 
Aforismiyhteisöä on kohdannut suuri suru. Rakas oltermannimme, aforisti Erkki Juhani Melartin on nukkunut pois 6.12.2014, juuri ennen 80-vuotissyntymäpäiväänsä. Melartin oli Suomen aforismiyhdistyksen perustajajäsen ja monet yhdistyksen piirissä toimivista aforisteista olivat hänen pitkäaikaisia ystäviään. Hänen aforismikokoelmansa Pilkkeessä puun luonto ilmestyi vuonna 2013. Melartinin aforismeissa korostuu hänen valtava elämänmyönteisyytensä ja syvällinen ajattelunsa.
 
Erkki Juhani Melartinin aforismeja voi kuunnella Ylen Päivän mietelause -ohjelmasta lauantaina 20.12.2014
 
Lisää Erkki Juhani Melartinista yhdistyksen nettisivulla ja Sami Feiringin laatima muistokirjoitus Pro aforismi -blogissa.

 

Aforismeja aamu-tv:ssä

 
Marko Laihinen ja Tiina Lehikoinen olivat Ylen aamu-tv:ssä 8.12.2014 puhumassa aforismista. Ohjelman voi katsoa Yle Areenasta osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/2527512
 
 

Uusi hallitus ja puheenjohtaja valittiin vuosikokouksessa

 
Turkulainen Marko Laihinen luotsaa Suomen aforismiyhdistystä vuonna 2015. Laihinen on aforisti ja monipuolinen kulttuuritoimija. Hän on ollut pitkään mukana yhdistyksen toiminnassa ja muun muassa Paimion aforismipäivien järjestämisessä. Hänen aforistisen-poeettinen esikoisteoksensa Halokehrät ilmestyy tulevana keväänä Poesia-kustantamolta.
 
Kaksi kautta puheenjohtajana toiminut Virpi Alanen ei muiden kiireidensä vuoksi asettunut ehdolle kolmannelle puheenjohtajuuskaudelle. Yhdistyksen syyskokous valitsi 4.11.2014 Laihisen yksimielisesti uudeksi puheenjohtajaksi. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Toni Heikkinen, Minna-Karoliina Heino, Riitta Korhonen, Timo Salo, Jari Tammi ja Janne Tompuri, ja hallituksen varajäseneksi Olli-Jukka Jokisaari.
 
Suomen aforismiyhdistys ry perustettiin vuonna 2005, joten yhdistys täyttää ensi vuonna 10 vuotta. Ensimmäisenä pitkäaikaisena puheenjohtajana toimi Sami Feiring vuoteen 2012 asti, ja vuosina 2013 ja 2014 puheenjohtajana on toiminut Virpi Alanen.
 
 

Yhdistyksen kirjavarastosta edullisia aforismikirjoja pukinkonttiin

 
Erkki Juhani Melartin: Pilkkeessä puun luonto 12 €
Lauri Kerosuo: Höläyksiä, 5 €
Zarko Petan: Tyhjällä päällä on kevyempi kumartaa, 5 €
Simo Ylikarjula: Minä elän ja muita viimeisiä sanoja, 5 €
Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa kevät, 5 €
Markku Envall: Maailma aina mukana, 5 €
Juhani Mäkelä: Ajatus ilmassa 5 €
 
Pilke-julkaisusarjan kirjat:
 
Markku Envall: Miten kirjoitan aforismeja 8 €
Hannu Hirvonen: Kiireestä kantapää 8 €
Eino Vastaranta: Vastalauseita 8 €
Edith Södergran: Kaikkiin neljään tuuleen 8 €
 
Tänä vuonna julkaistut Pilke-kirjat (yhteistyössä Into Kustannuksen kanssa)
 
Johannes Ojansuu: Katoavaisuuden aineisto 10 €
Karl Kraus: Myrkyn käyttöohje 12 €
 
Joitakin kirjoja on yhdistyksen varastossa jäljellä vain muutama kappale.
 
Hintoihin lisätään postikulut.
 
Teethän tilauksesi viimeistään 16.12., niin kirjat ehtivät jouluksi perille. Tilaukset tehdään yhdistyksen taloudenhoitajan, Toni Heikkisen, sähköpostiosoitteeseen toni.heikkinen (ät) kolumbus.fi
 
 

Tampereen aforismiyhdistyksen aforismikilpailu

 
Tampereen aforismiyhdistys järjestää kolmannen, kaikille avoimen valtakunnallisen aforismikilpailun. Osallistumisaika päättyy 28.2.2015.
 
Tarkemmat tiedot aforismikilpailun kutsussa.
 
 

Sami Feiringiltä tietokirjauutuus aforismista

 
”Aforismi on lentokala runouden ja filosofian rajapinnassa.”
 
Sami Feiringin kirjoittama aforismin käsikirja Lyhyesti sanomisen taide (Avain) on johdatus aforismin maailmaan. Se esittelee keskeiset nykyaforistikot ja syventyy aforismin olemukseen, historiaan, lajeihin ja nykyilmiöihin. Kirja soveltuu niin aiheeseen vasta tutustuville kuin sitä jo pitempään harrastaneille. Myös aforismeja kirjoittavat saavat vinkkejä oman kirjoittamisensa kehittämiseen.
 
Lisätietoa kustantajan nettisivuilta.

 
 

Lisää aforistisia lukuvinkkejä
 

Asko Ahonen: Epävarmuuden aika. Sanasato 2014
Achille Chavée: Keitteitä ja valittuja runoja. Savukeidas 2014 (aforismeja ja runoja)
Horace Engdahl: Sen jälkeen savuke. Aforismeja, pienoisesseitä ja fragmentteja. Siltala 2014
Markku Envall: Joka tähtiä tähystää. WSOY 2014
Katri Helena: Taivaan tie. Otava 2014 (ajatelmia ja runoja)
Pekka Kejonen: Kertakäyttösatori. WSOY 2014
Erkki Kiviniemi: Kumous. Savukeidas 2014
Sulo Nissinen: Urinaluu. Kesuura 2014
Paula Sainio: Koivikkoyö. Kirjokansi 2014 (runokirja, jossa muutamia aforismeja)
Timo Salo: Eroosio ja Esiintymä. Kaksi runoa ja aforismia yhdistävää teosta. ntamo 2014
Sauli Salomaa: Järkäle. Tampereen aforismiyhdistys 2014
Eero Suvilehto: Mielipuoli satakieli. Nispero 2014 (runokirja, jossa muutamia aforismeja)
Edith Södergran: Dikter & aforismer. Utgivna av Holger Lillqvist. SLS 2014
Sauli Uhlgren: Maailmanpyörä. Kesuura 2014
 
 
 
 
Yhdistys vastaanottaa mielellään tietoa tulevista aforismikirjajulkaisuista, aforismitapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista aforistiikan alalla. Otathan meihin yhteyttä, jos on tiedotettavaa.
 
Ensi vuotta koskevissa yhdistysasioissa voi ottaa yhteyttä suoraan Marko Laihiseen, joka aloittaa puheenjohtajuuskautensa vuoden 2015 alusta. Sähköpostiosoite: marko.laihinen@elisanet.fi
 
Suomen aforismiyhdistys ry
puheenjohtaja (vuoden 2014 loppuun asti)
Virpi Alanen
virpi.alanen@gmail.com
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


 
Yhdistyksen nettisivut
Facebook-sivu
Twitter