Copy
JCI Meri-Lappi Uutiskirje Nuora 1/2015
View this email in your browser

Pressan terveiset

Jälleen on uusi vuosi startannut ja tällä kertaa potkaisimme sen komeasti käyntiin Kick Off –tapahtumassa karaten ja tatamipiknikin merkeissä. Kiitos kaikille osallistujille huipusta illasta! Mukana oli paljon uusia kasvoja ja olen siitä erityisen iloinen, sillä verkostoituminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen on kamaritoiminnan suola. Luin tänään sarjayrittäjä Ilkka O. Lavaksen blogikirjoituksen, jossa hän kehotti nuoria aikuisia verkostoitumaan liittymällä nuorkauppakamariin. Suosittelen lukemaan, siinä oli tuon mahtavan neuvon lisäksi muitakin hyviä vinkkejä.

Tämä vuosi on hieno vuosi olla pressana, sillä on kansainvälisen JCI-järjestön 100-vuotis juhlavuosi ja lisäksi kamaristamme valittu aluejohtaja ensi kertaa pitkään aikaan. Onnea Päivi Karkkola, olen tosi ylpeä sinusta. Kun sitten reissaan puheenjohtajakokouksissa pitkin Suomea, on Päivi aina siellä tukena ja turvana. 

Meri-Lapin Nuorkauppakamari on yhteisö, joka yhdistää alueemme samanhenkisiä nuoria tekijöitä yli kunta- ja valtakunnanrajojen. Nuorkauppakamarissa tunnen olevani positiivisen pörinän alkulähteillä. Niin paljon on mahdollista, kun samanhenkiset hyvät tyypit saavat päähänsä toteuttaa jotain ja tekevät sen porukalla.

Mitä sinä haluat kamaritoiminnalta ja miten voit sen saavuttaa? Jollet tiedä vastausta näihin kysymyksiin vielä, haastan sinut etsimään vastauksia tänä vuonna. Ota kaikki irti kamaritoiminnasta, et tule katumaan sitä!

Toivotan sinulle oikein hyvää vuotta 2015 ja toivon, että saat ensi vuonna uusia elämyksiä, mieleenpainuvia kokemuksia ja ennen kaikkea sitä, mitä itse haluat kamaritoiminnalta.

Terveisin, PRES 2015 Liisa Koivisto 

Tulevat tapahtumat

"Liikkuen & Leikkien" Lastentapahtuma, Projektiryhmään etsitään jäseniä

Lastentapahtuma järjestetään lauantaina 21.2. Kemissä, Karihaaran koululla. Tapahtuman suunnittelu on vielä alussa, joten hyvin ehtii mukaan.

Seuraava projektikokous to 15.1. klo 17.30 Torniossa Sailan luona,
osoite Sapilaskuja 4 A1. Kaikki ovat erittäin tervetulleita!


Jos olet kiinnostunut osallistuman tapahtuman järjestämiseen, ota yhteyttä:
LIO Saila Puukko (saila.vaara@gmail.com), ilmoittele Sailalle myös jos olet tulossa seuraavaan kokoukseen.
LOM Leena-Maija Filpus (leenukka.filpus@hotmail.com)

Terveisin Lastentapahtuman projektipäälliköt Saila & Leenukka

Toimintavuosi 2015


Katso alustava toimitakalenteri kamarin nettisivuilla.

Helmikuun yritysvierailu 2.2. klo 18

Kuukausittain järjestettävä yritysvierailu käynnistyy 2.2. klo 18.00 vierailulla  "Pohjoisen Yhteisöjen tuki - Majakka ry:ssä"
Osoite: Pohjoisrantakatu 5, 2. kerros, KEMI / esteetön kulku Keskuspuistokatu 6:n kautta.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen: COM Riikka Juntti (riikka.juntti@gmail.com) tai LOM Leena-Maija Filpus (leenukka.filpus@hotmail.com)

Snow Fun! -lumikenkäily 15.2. klo 12

Milloin olet viimeksi lumikenkäillyt? Nyt mukaan lumihubailuun! Kokoonnutaan Kemin sisäsatamassa 15.2. klo 12. Lumikenkien vuokraus 5e/hlö. Pukeudu sään mukaan ja pakkaa reppuun omat retkieväät. Myös avecit ja uudet kasvot eli toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita eli kutsu kaverisikin!
Ilmoittautumiset LOM Leena-Maija Filpukselle mieluiten 8.2. mennessä, mutta myöhemminkin voi ilmoittautua.

JC-Fotarikurssi 1.3. klo 12-16

Haluatko ottaa parempia kuvia? Tiedätkö miten kamerasi toimii? Tiedätkö mitä on aika ja aukko valokuvauksessa? Mitä on värilämpötila? Mitä kuvalle tulisi tehdä, jotta se soveltuu nettiin tai lehteen?
Mm. näihin asioihin haetaan vastauksia Kemin Kuvaamo järjestämällä fotarikurssilla. Oma kamera mukaan.
Kamarihinta 35€. Vähintään kuusi osallistujaa.
Ilmoittautuminen IND Minna Ihanukselle (minna.ihanus@gmail.com) 23.2. mennessä.

Lähde maailmalle

JCI Maailmankokous WC Kanazawa 3-8.11.2015  järjestetään Japanissa ja kamaristamme on lähdössä sinne innokkaita maailmanmatkaajia. Mikäli matka kiinnostaa, ilmoita kiinnostuksestasi INT Riikka Juntille riikka.juntti@gmail.com.
WC Kanazawa Facebookissa

Lapin kauppakamari yhteistyö

Tänä vuonna kamarimme yhteistyö Lapin Kauppakamarin kanssa syvenee, sillä aiemmin koulutusvaliokunnan paikkamme lisäksi saimme nyt myös paikan Kemi-Tornion aluevaliokuntaan. Koulutusvaliokuntaan valittiin kamaristamme IPP Päivi Karkkola ja aluevaliokuntaan PRES Liisa Koivisto. Kamarillamme on myös yksi ilmainen paikka useimpiin Lapin Kauppakamarin järjestämiin koulutuksiin. Koulutukset ovat erittäin laadukkaita ja pidettyjä.
Käy tarkistamassa koulutustarjonta täältä! Tammi-helmikuussa luvassa on mm. Esimiehen selviytysmiskurssi, Toimiva verkkokauppa, Johtamisen haasteet ja älykäs johtaminen sekä Mainoskielen perusteet.
Ilmoita halukkuudestasi osallistua koulutukseen IND Minna Ihanukselle minna.ihanus@gmail.com

Menneet tapahtumat

Kick-off

Kamarivuosi 2015 potkaistiin käyntiin 15 hengen porukalla Tornion Kamppailu- ja Kiipeilykeskuksella 10.1.2015. Yllätysohjelmassa oli karatetreenit, jotka veti Teemu Paavilainen Kyokushinkai Tornio -seurasta. Alkulämmittelyksi oli hurjanhauskaa pyllypalloa, jossa suunnilleen kaikki muu oli sallittua paitsi pyllyn nostaminen maasta. Sen jälkeen harjoiteltiin potkuja ja lyöntejä ja välillä nostettiin taas lämpöä läpsyhipalla. Treenien jälkeen katettiin tatamille piknik ja poristiin menneistä ja tulevista!

Lue kamarimme koejäsenen Markus Pellikan blogikirjoitus Kick Offista

Haku auki

Hae projektipäälliköksi Vuoden Positiivisin –projektiin! 

Kamarimme on järjestänyt useana vuonna Vuoden Positiivisin –projektin, jossa valitaan alueen positiivisin henkilö. Projekti on todellinen hyvän mielen projekti, jonka avulla nostetaan positiivisuutta esiin Meri-Lapissa!  Projektia voi alkaa vetämään myös jaetulla projektipäällikkyydellä kahdestaan.
 
Hakemukset COM Riikka Juntille riikka.juntti@gmail.com sunnuntaihin 18.1. mennessä.

Hae projektipäälliköksi Päivä Johtajana -projektiin! 

Kamarimme on järjestänyt tempauksen jo kaksi kertaa, joten materiaalit ja vinkit toteutukseen ovat valmiina. Apuna ovat edellisen vuoden projektipäälliköt ja koko hallituksen tuki. Projektia voi alkaa vetämään myös jaetulla projektipäällikkyydellä kahdestaan.
   
Päivä Johtajana -tempauksessa nuoret pääsevät yhdeksi päiväksi seuraamaan paikallisen johtajan tavallista työpäivää. Projektin tarkoitus on antaa nuorelle realistinen kuva käytännön johtamisesta ja edistää nuorten kiinnostusta johtajuutta ja yrittäjyyttä kohtaan ja auttaa uravalinnassa. Johtajalle tempaus antaa pienellä vaivalla mahdollisuuden tuoda omaa yritystä, yhteisöä tai työnantajaa positiivisesti esiin.
 
Hakemukset COM Riikka Juntille riikka.juntti@gmail.com

 
Facebook
Facebook
Twitter
Twitter
Website
Website
Share
Tweet
Forward
JCI-Meri Lappi – Meri-Lapin Nuorkauppakamari ry
- Ystäviä, koulutusta, projekteja ja pientä glamouria arjen keskelle

Nuorkauppakamari on kansainvälinen alle 40-vuotiaiden jäsentensä kehittymis-, johtamis- ja  kouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.